Herääminen on minulle vaikeaa valoisinakin aamuina. Olen iltakukkuja, joten aamulla uni maistuisi. Marraskuussa herääminen on ihan tuskaista. Heräämis- eli sarastusvalo on siis ihan ehdoton. En ole vielä hankkinut kirkasvalolamppua, jonka vaikutuksesta nauttisin pidempiä aikoja. Toivoin muutama vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi kelloradion, jossa on myös sarastusvalo. On hellää herätä hiljalleen soivaan radioon ja vähitellen kirkastuvaan valoon. Menisin sekaisin pirisevästä kellosta tai puhelimen herätyskellon äänestä. Lampussa valo lisääntyy ihanasti auringonnousun tapaan 20-40 minuutissa.
Koska kirkasvalolampun käyttöön riittää yleensä 20-30 minuuttia päivässä, niin minulle riittää aamuherätyksen annos. Torkutan nimittäin vähintään puoli tuntia. Valo palaa, mutta kelloradio hiljenee aina seitsemäksi minuutiksi. Kun silmät altistuvat voimakkaalle valolle, se vähentää aivojen käpyrauhasen tuottaman, unta säätelevän melatoniini-hormonin määrää. Erityisesti kuulemma toimintatarmon ja sosiaalisen aktiivisuuden kasvattamiseen kirkasvalosta on apua. Ehkä minun pitää ensi vuonna harkita sarastusvalon lisäksi kirkasvalolamppua. Marraskuu on nimittäin minulle masentava kuukausi.
Sarastusvalo on oiva lahja ystävälle tai työntekijälle.
Työnantaja voi muistaa työntekijöitä vähäisellä lahjalla, jos lahjan saajana on koko henkilökunta ja arvo enintään sata euroa. Lahja ei saa olla rahaa tai lahjakortti.
Comments