top of page
  • Writer's pictureCarita Orlando

Kyllähän nyt hyvä työtuoli riittää

Päivitetty: 6. helmik. 2021

Päätin hankkia hyvän tuolin. Soitin vanhalle tutulle.

Kun aikoinaan perustin tilitoimiston vuonna 2005, niin ihan ensimmäisenä hankin kunnon työvälineet ja heti perään kunnon ergonomian. Tilasin silloin asiakkaaltani melko hintavan, mutta laadukkaan satulatuolin. Hintaan kuului toimitus ja ohjeet oikealle käytölle. Tuota hankintaa ei tarvinnut katua. Käytin tuolia 11 vuotta.

Soitin jälleen Jukalle Ergostartiin ja tilasin tuolin. Toimistolla minulla olisi käytössä sähköpöytä ja jumppapallo, jonka päällä tykkäsin istua silloin kun en seisonut. Kotiin tilasin seisomatuolin, vaikkei minulla ollutkaan seisomakorkeudella olevaa pöytää. Tuoli oli hyvä, mutta pöytä ei ollut tuoliin sopiva. (Nyttemmin asia on korjattu.)


Rakensin eri viritelmillä edelleen erikorkuisia pöytätasoja, mutta huomasin kuitenkin edelleen istuvani keittiön pöydän ääressä tai sohvalla. Selkäkipu vaivihkaa vain voimistui. Kävin aktiivisesti kuntosalilla ja yritin kesällä myös lenkkeillä, jottei ainakaan liikunnanpuute lisäisi vaivoja.


Asun noin kilometrin päässä kuntoportaista, joten nekin tulivat tutuksi. Täytyy sanoa, että kuntoportaat ovat kunnalle varmasti erinomaista ennaltaehkäisevää ja melko edullisesti toteutettua liikunnan mahdollisuutta. Kuntoportaissa treenaa niin eläkeläiset kuin himoliikkujatkin.


#etätyö #ergonomia #kuntoportaat #ulkoilu #liikunta #työtuoli


Palkansaajalla tuoli on osa työhuonevähennystä, jos kulut jää alle kaavamaisen työhuonevähennyksen. Jos teet etätyötä yli 50% työpäivien kokonaismääristä, voit tehdä 900 euron vähennyksen veroilmoituksella.

16 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page